Kirjailija Hannu Rajaniemeä kuuntelemassa :)

Sattuipa niin somasti, että huomasin ihan vahingossa kirjailija Hannu Rajaniemen vierailevan Oulun pääkirjastolla tänään. Kirjastolle oli järjestetty kaikille avoin yleisötilaisuus, jossa Rajaniemeä haastatteli kirjastonhoitaja Anne Rätti (kuvassa vasemmalla).

En ole koskaan aikaisemmin käynyt seuraamassa kirjailijahaastattelua, joten mielenkiinnolla odotin mitä tuleman pitää!

Rajaniemi nousi pinnalle scifi-menestyskirjallaan The Quantum Thief (2010), josta ilmestyi vuotta myöhemmin Antti Aution suomennos nimeltä Kvanttivaras. Itse innostuin kovasti Kvanttivarkaasta sen luettuani ja kyseinen kirja saikin kunnian olla blogini ensimmäinen kirja, josta arvion tein. :) Rajaniemen myötä kiinnostuin lisäksi ihan uudella tavalla science fictionista ja sen eri lajityypeistä (joita olin lukenut aika kapea-alaisesti tähän asti).

Haastattelu sujui leppoisissa tunnelmissa. Ensin käytiin läpi kirjailijan suhdetta Ouluun (opiskellut Oulun yliopistossa), kirjoitustaustaa ja kirjoitusprosessia. Hauskana yksityiskohtana jäi mieleeni, että Rajaniemi oli jo lapsena ollut niin innokas lukemaan, että hänen vanhempiensa oli täytynyt rajoittaa poikansa kirjastossa käyntejä vain yhteen kertaan viikossa... ;) Rajaniemi aloitti jo nuorena lukemaan fantasia- ja scifikirjoja englanniksi, joten osin tämän takia kuulemma tuntui myös luontevalta kirjoittaa itsekin englanniksi. Rajaniemi kertoi, että jos hän olisi kirjoittanut Kvanttivarkaan suomeksi, siitä olisi tullut ihan erilainen.

Seuraavaksi haastattelussa siirryttiin Kvanttivaras-teoksen maailmaan, päähenkilöihin ja teemoihin. Oli mukava saada tarkennusta joihinkin itseänikin mietityttäneisiin seikkoihin. Jonkin verran valoitettiin myös sarjan seuraavan osan, Fraktaaliruhtinaan, sisältöä ja Rajaniemi luki siitä myös itse pienen näytteen. Olipa muuten miellyttävä ääni ja miellyttävä mies kaiken kaikkiaan. Todella sympaattinen tyyppi! :)

Fraktaaliruhtinaan (The Fractal Prince) pitäisi kuulemma ilmestyä tammikuussa suomeksi. Suomentaja Antti Autiosta Rajaniemi kertoi, että hän tekee kuulemma kääntäessään hyvin huolellista ja pikkutarkkaa työtä ja että Rajaniemi on ollut oikein tyytyväinen käännöksiin. Tällä hetkellä Rajaniemi työstää sarjan kolmatta osaa, josta hän paljasti sen verran, että sen teemana tulee olemaan pelit. Yleisökysymykseen siitä, että mitä kirjailija aikoo tämän sarjan jälkeen kirjoittaa, hän vastasi salaperäisesti, että ehkä jotakin ei niin kauas tulevaisuuteen sijoittuvaa, vaan lähempänä tätä aikaa tapahtuvaa kummallista...

Haastattelusta jäi todella kiva mieli ja odotan suurella mielenkiinnolla myös kirjailijan tulevia tuotoksia! Ainoa suuri harmitukseni oli, ettei minulla ollut kirjahyllystämme löytyvää Kvanttivarasta mukanani. Nyt jäi se nimikirjoitus saamatta... Perhana sentään!

Seuraavaksi Rajaniemi on tavattavissa Helsingin kirjamessuilla ensi viikolla!

Arvioni Kvanttivarkaasta.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Minulla on tapana tehdä ranskalaisilla viivoilla lyhyesti muistiinpanoja kirjasta jo lukemisen aikana, jotta olisi helpompi lähteä kirjoittamaan kirja-arviota. Näin siis normaalisti. Kun luin tämän Suzanne Collinsin Nälkäpelin ensimmäisen kerran tänä vuonna, luki muistiinpanoissani kokonaista neljä sanaa: "No huh huh!" ja "Wau!!!". Tällaisesta lähtökohdasta on hieman vaikea alkaa kirjoittamaan arviota, joten luin kirjan toiseen kertaan ja tällä kertaa muistiinpanopuoleen(kin) keskittyen. ;)

Nälkäpeliin tarttuminen oli ollut jo pitkään mielessäni monien kehuvien arvosteluiden takia, mutta viimeinen lukemisen laukaisija oli tämänvuotinen scifi-haaste, jonka yhtenä kategoriana oli dystopia. Olen melkoinen dystopioitten fanittaja, joten lukutehtävä oli tämänkin puolesta mieluinen ja odotukseni varsin korkealla!

Nälkäpelin maailma on karulla tavalla kahtiajakautunut alistusasemassa oleviin vyöhykkeisiin ja valtaa käyttävään Capitoliin. Valta-asemansa muistuttamiseksi ja kapinoiden kitkemiseksi Capitol on kehittänyt Nälkäpelin, reality-shown, jossa 12-16 -vuotiaat lapset, arvonnalla valitut yksi tyttö ja yksi poika kustakin vyöhykkeestä, kamppailevat selviytymisestä peliareenalla, josta vain yksi voi selvitä hengissä voittajana.

Päähenkilö Katniss asuu vyöhykkeellä 12, joka on yksi kurjimmista ja köyhimmistä vyöhykkeistä ja jossa nälkiintyminen on hyvin tavallinen kuolinsyy. Katniss osaa onneksi metsästää ja toimiikin perheensä elättäjänä yhdessä ystävänsä Galen kanssa. Metsästäminen monen muun asian joukossa on kuitenkin ankarasti kiellettyä vyöhykkeellä, joten heidän täytyy metsästää Capitolilta salaa. Kun Katnissin pikkusisko tulee valituksi Nälkäpelin elonkorjuu-arvonnassa, uhrautuu Katniss tämän puolesta osallistumaan itse vapaaehtoisesti Nälkäpeliin. Toisena arvottuna hänen kanssaan areenalle lähtee Peeta Mellark, leipurin poika, joka on kerran aikaisemmin pelastanut hänen henkensä.

Tämä tarina veti kyllä heti mukaansa! Jo ajatus lapsista tappamassa toisiaan joidenkin rikkaiden reality-tv-viihteen vuoksi on varsin vastenmielinen ja karmaiseva. Mitä kaikkea ihminen onkaan valmis tekemään säilyäkseen itse hengissä? Samoja teemoja on toki käsitelty ennenkin esim. William Goldingin Kärpästen herrassa, mutta nyt ajatus on tuotu nykyaikaan, kun mukana on Big Brother -tyylinen realityshow. Nämä lasten "gladiaattorikisat" ovat Capitolin asukkaiden suuri kansanhuvi, jonka olennaisina osina ovat vedonlyönti ja tribuuttien (pelaajien) sponsorointi. Aika julmaa ja ällöä.

Kirjan tulevaisuudenkuva tästä mustavalkoisesta kahtiajaosta vyöhykkeiden ja Capitolin välillä on karmeudessaankin jotenkin kiehtova, hyvin rakennettu, pelottava ja mielenkiintoinen. Antaa paljon ajattelemisen aihetta itse kullekin. (Eikä tämä nyt niin kaukainen ajatus ole nykyisessäkään eriarvoisuuden maailmassa, jossa elämme.)

Katniss oli hyvin helposti tykättävä päähenkilö. Sellainen sisukas, vahva, itsenäinen ja ikäisekseen kypsä nuori nainen. Ei mikään avuton tytönhetukka. Myös Peeta sulatti sydämeni täysin! Hän oli ihanan rehti, sympaattinen hahmo, jonka puolesta sydämeni suorastaan särkyi kirjan loppupuolen tapahtumien takia. (Ja mikä sai minut hetkeksi vihaamaan Katnissia, ennen kuin aloin ymmärtää asiaa hänenkin kannaltaan.) 

Nälkäpelissä oli hyvin intensiivinen tunnelma läpi kirjan ja preesens-kerronta jotenkin vain vahvisti tätä tuntemusta. Pelin tapahtumien seuraaminen oli jännittävää ja luinkin kirjaa ahmimalla eteenpäin! En muista milloin olisin viimeksi eläytynyt näin voimakkaasti tunteella johonkin kirjaan ja tunteet heittelivätkin aikamoista vuoristorataa. (Minä-kerronta varmasti vielä lisäsi vaikutusta.) Ensilukemisen jälkeen tuli purskahdettua itkuun (mitä ei usein tapahdu, vaikka herkkä olenkin) ja jäi jotenkin tyhjä olo. Toisen osan lukeminen olikin sitten itsestäänselvyys! ;)

Collins, Suzanne: Nälkäpeli

(The Hunger Games, 2008)

WSOY, pokkari, 2009, 389 sivua, ISBN 978-951-0-38731-3

Suomentanut Helene Bützow

Nälkäpeli-trilogia:

Nälkäpeli
Nälkäpeli - Vihan liekit
Nälkäpeli - Matkijanärhi