John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Käsitykseni John Ajvide Lindqvististä on ollut, että siinäpä kirjailija, jonka nimi kannattaa niin sanotusti pistää korvan taakse. Häntä on kuvailtu mielenkiintoiseksi ja hyväksi kertojaksi, jonka kirjoissa on fantasiaa ja kauhua. Onpa joku kirja myös herättänyt lukijoissa järkytystäkin. Näin ollen minulla oli kovat odotukset tämän Kuinka kuolleita käsitellään -kirjan suhteen ja olin varma, ettei se jättäisi minua kylmäksi. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Kirjan tapahtumat alkavat eräästä illasta, jolloin Tukholmaa pitkään kiusannut helleaalto kulminoituu kaupungin ylle laskeutuvaksi sähkökentäksi. Kaupungin asukkaiden sähkölaitteet kieltäytyvät sulkeutumasta ja heitä vaivaa kova päänsärky. Tästä ilmiöstä kärsivät myös vaimonsa kuolinvuoteella valvova David, kaksi kuukautta siiten lapsenlapsensa menettänyt ex-toimittaja Mahler ja zombientappamispelejä pelaava koulutyttö Flora. Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa ja tukholmalaisia piinannut päänsärky häviää. Jos tämä ei olisi tarpeeksi kummallista, niin vielä oudompaa on se, että kuolleet näyttävät heränneen henkiin.

Voi argh, mikä pettymys! Koko lukukokemustani vahingoitti ja ohjaili se, että kuvittelin kirjan olevan samaa tyyliä kuin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus. Kaikki alkutekijät viittasivat tähän: heti alussa luotiin intensiivinen ja jännittävä tunnelma ja tapahtumien kehitystä seurattiin eri ihmisten näkökulmista eri puolilla Tukholmaa. Paikka ja aika oli lukijan tiedossa koko ajan kadunnimiä ja kellonaikaa myöten, joiden mukaan kirjan kappaleet oli nimetty. Lisäksi päässäni yhdistyivät Vitsauksen zombimaiset vampyyrit heti näihin tämän kirjan kuolleisiin, joten odotin juonen etenevän totuttua kaavaa ja verilöylyn alkavan pian. Lupasihan kirjan takakansikin, että "Pian. Tapahtuu. Jotain."

Edellä mainitussa mielleyhtymässä Vitsaukseen ei olisi muuten ollut mitään vikaa, jos en olisi odottanut koko kirjan ajan, että milloin ihmeessä se itse tositoiminta (=verenvuodatus ja piinaava jännitys) oikein alkaa? Onhan kyseessä kuitenkin kauhun genreä edustava kirja. Siinä missä Vitsaus piti minut tiiviisti nenä kirjassa henkeä pidätellen, sai Kuinka kuolleita käsitellään minut tylsistymään ja pahasti. Minua nauratti, kun kirjan sivulla 140 eräs kirjan päähenkilöistä miettii huolestuneena: "Entä jos ei tulekaan mitään muuta?" Ajattelin, että nyt kyllä veit sanat suustani! Sama huoli kun oli alkanut kasvaa omassakin mielessä. (Oliko lausahdus tahallista itseironiaa kirjailijalta vai tahaton sattuma, se jäänee arvoitukseksi...)

No, tapahtuihan sitä jotain, mutta kovin vaisuksi jäi koko tämä lukukokemus. Tämän kirjan kauhu ei perustunut niinkään jännittäviin tai pelottaviin juonenkäänteisiin, vaan johonkin ihan muuhun, josta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta (ja johon en ole tottunut). Noin sata sivua ennen loppua tarina hieman tiivistyi ja alkoi vähän paremmin imaisemaan mukaansa, mutta jätti silti paljon kysymysmerkkejä ja ihmetystä. Mitä ihmettä juuri luin? Matoja, sieluja, ruumiita, Kuolemaa ja Neitsyt Mariaa... tämä kaikki meni minulta jotenkin täysin ohi. Suorastaan ärsytti, kun en ymmärtänyt kaikkea mitä kirjassa tapahtui.

Jotain hyvääkin sentään oli. Esim. kirjassa oli piristäviä väliosia, joissa oli otteita radio- ja televisiolähetyksistä sekä artikkeleita lehdistä. Myös henkilöhahmot olivat ihan mielenkiintoisia ja esimerkiksi Mahlerin epätoivoiset teot pelastaa kuollut lapsenlapsensa olivat mielenkiintoisinta (ja ehkä myös vastenmielisintä) seurattavaa. Lisäksi positiiviseksi voi laskea sen, etten yhtään arvannut mihin juoni tulee etenemään, vaikken sen suunnasta pitänytkään.

Mutta älkää toki ymmärtäkö minua väärin. John Ajvide Lindqvist osaa kyllä kirjoittaa hyvin, sen myönnän. Paikoitellen pidin kovastikin hänen kirjoitustyylistään. Minulle suurin ongelma oli vain se, etten ollut hänen kanssaan yhtään samalla aaltopituudella juonen suhteen ja se, että minulla oli niin järkyttävän vääränlaiset ennakko-odotukset. Kirjahyllyssäni odottaa vielä Ajvide Lindqvistin esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen. Koska olen nähnyt kyseisen kirjan elokuvaversion (joka oli mielestäni aivan loistava!), uskaltanen kuitenkin joku ilta tarttua vielä siihenkin tämän kirjan aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta!

Näyte sivulta 93:

    "Mahler meni pitkin pituuttaan makamaan maahan,
syleili maata jonka alla arkku oli. Hän painoi korvansa 
ruohoa vasten. Tämä oli mieletöntä. Hän kuulosteli,
painoi käden korvalle joka ei ollut maata vasten.
    Ja hän kuuli.
    Raapimista.
    Hän puri huultaan niin kovaa että verta tihkui esiin,
painoi päänsä lujemmin maata vasten, tunsi miten
ruohikko antoi periksi.
    Niin. Siellä alhaalla raavittiin."

Ajvide Lindqvist, John: Kuinka kuolleita käsitellään

(Hanteringen av odöda, 2005)

Gummerus, 2010, 398 sivua, ISBN 978-951-20-8178-3)

Suomentanut Jaana Nikula

Lisätietoa: Kirja kustantajan sivuilla ja kirjailijasta Wikipediassa ja Risingshadow-sivustolla

Blogeissa: mm. Lukutuulia, Satun luetut, Vinttikamarissa ja Booking it some more

Ilmestyviä fantasia- ja scifi-kirjoja

Tuli taas pitkästä aikaa selailtua tuota Risingshadow-sivuston ilmestyvien kirjojen listaa ja ei voi kun todeta, että kylläpäs on paljon kaikkea kivaa tulossa vielä tämän kevään ja alkukesän aikana. Todennäköisesti en ehdi lukea noita kaikkia heti ilmestyttyään, mutta ainahan sitä voi haaveilla... ;) Kuvat on lainattu Risingshadow-sivustolta.

Jo ennestään tuttujen sarjojen lisäksi tuolta pomppasi muutama mielenkiintoinen uutukainen silmään. Yksi tällainen on Salla Simukan Jäljellä (tulossa 23.3.12). Lainaus Risingshadow-sivustolta: "Oletko koskaan toivonut, että kaikki muut ihmiset vain katoaisivat? Kannattaa varoa, mitä toivoo. Vangitseva tarina ja huima visio tulevaisuuden Suomesta." 

Toinen mielenkiintoinen kirja on Erin Morgernsternin Yösirkus (tulossa 26.3.12). Kirja kertoo kahdesta nuoresta taikurista, jotka on opetettu kilpailemaan toisiaan vastaan eräässä pelissä. Nuoret rakastuvat, mutta eivät tiedä, että pelin häviäjän kohtalo on kuolema. Lainaus Risingshadow-sivustolta: "Erin Morgensternin esikoiskirja on ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka maalaa kuvaa kaikille aisteille. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä mutta saman aikaan heissä on ripaus taikaa."

Kolmas kirja, joka kiinnitti huomioni, on Mats Strandberg & Sara Bergman Elfgren -kaksikon teos Piiri (tulossa 16.4.12). Lainaus Risingshadow-sivustolta: "Piiri on urbaania, skandinaaviseen koulumaailmaan sijoittuvaa, koukuttavaa fantasiaa. Teos kertoo vetoavasti nuorena olemisen vaikeudesta, koulukiusaamisesta, ihastumisista ja kaiken voittavasta ystävyydestä. Kuudesta eri näkökulmasta kerrottu tarina vetää mukanaan, ja jokaisen lukijan on helppo löytää hahmoista oman samaistumiskohteensa. Suomalaisia lukijoita kiinnostaa varmasti myös laadukas nuortenfantasia, jonka sankareista osalla on suomalaistausta."

Muita mielenkiintoisia ilmestyviä:

20.3.12 Laura Lähteenmäki: North End: Niskaan putoava taivas
26.3.12 Kiersten White: Yliluonnollisesti (Paranormaali 2)  
30.3.12 Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla
27.4.12 Maria Tutrtschaninoff: Helsingin alla
15.5.12 Smith, L. J.: Uusi aika 3 - Sydänyö (Vampyyripäivä-kirjat 7)
4.6.12 Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus (Langennut enkeli 3)
22.6.12 Ally Condie: Rajalla (Tarkoitettu 2)

Elämäni kirjastot

Mietin tässä eräänä päivänä kaikkia kirjastoja, jotka ovat olleet osa elämääni ja vaikuttaneet lukemiseeni tavalla tai toisella. Koska rakastan kirjastoja ja mielestäni ne eivät saa yhtään liikaa huomiota, tuli mieleen kirjoittaa niistä tällainen juttu blogiini. Eli pieni esittely jokaisesta ja missä vaiheessa kyseinen kirjasto on vaikuttanut elämääni ja miten. :) (Olisi ollut kiva liittää myös kirjastojen kuvat tekstin yhteyteen, mutta tekijänoikeusongelmien välttämiseksi tyydyin nyt vain laittamaan linkit kirjastojen nettisivuille. Ainakin osassa niistä on myös kuvia kyseisestä kirjastosta.)

Hyvät lukijat, olisi mahtavaa kuulla kommenteissa myös teidän kirjastomuistojanne! Ja kuuluuko teistä jonkun elämään mahdollisesti samoja kirjastoja kuin itselläni? Tai mitä muuta tulee mieleen aiheeseen liittyen?

Tampereen kaupunginkirjasto  (kirjaston nettisivut)

Vanhempieni mukaan tämä oli ensimmäinen kirjasto, josta minulle aikanaan lainattiin satukirjoja (esim. Pupu Tupunaa). Koska olin silloin niin nuori ja asuimme Tampereella vain pari vuotta, en itse muista tästä kirjastosta mitään.

Helsingin pääkirjasto, Pasila  (kirjaston nettisivut)

Tästä kirjastosta minulla on myös omia muistikuvia. Asuimme Helsingissä ja kävimme isäni kanssa paljon Pasilassa kirjastossa. Tosin en muista mitään erityistä kirjaa tai kirjasarjoja, jotka tähän ajankohtaan nimenomaan liittyisivät. Sen sijaan muistan, että kirjasto näytti minusta ihan uimahallilta ulkoapäin ja että kuljimme kirjastoon kivan portaikon kautta, jossa oli upea kaiku. Kyseisessä portaikossa on laulettu isän kanssa useammat "aariat" tuon mahtavan kaiun takia! :D Myöhemmin kyseinen sisäänkäynti suljettiin ja tämä hauskuus loppui. Olen käynyt satunnaisesti myös myöhemmin Pasilan kirjastossa ja mieleen on jäänyt ainakin, että siellä oli mahtavan iso fantasia-kirjojen nurkkaus. (Miten lienee tänä päivänä?)

Rikhardinkadun kirjasto, Helsinki  (kirjaston nettisivut)


Tämä on toinen varhaisimmista kirjastoistani ja on vaikuttanut kaikkein suurimman ajan elämässäni. Kävin nimittäin noin 4-vuotiaasta parikymppiseksi tanssitunneilla Helsingin Kasarmintorilla 1-2 kertaa viikossa ja lähes joka kerta tuli poikettua myös tähän hienoon kirjastoon. Rikhardinkadun kirjaston ansiosta minussa syntyi tietynlainen kunnioitus kirjastoja kohtaan. Vielä tänäkin päivänä tämä kirjasto eroaa mielestäni monesta muusta nykykirjastosta positiivisesti: tunnelma on jotenkin arvokkaampi. Jo se, että joutuu puskemaan raskaat isot ovet auki, saa pienen ihmisen kunnioituksen heräämään. Tulee myös tunne, että kyseisessä kirjastossa pitää käyttäytyä jotenkin rauhallisemmin ja hiljaisuutta ehdottomasti kunnioittaen. Jos itse saisin valita, niin minusta suurin osa kirjastoista voisivat olla tällaisia vanhoja ja arvokkaita. :) (Monet uudemmista kun ovat aika meluisia... toisaalta sellaisiakin vaihtoehtoja täytyy olla, että kehtaa esim. käydä pienten lasten kanssa.)

Kirkkonummen kirjasto  (kirjaston nettisivut)

Tämä on minulle kaikista rakkain kirjasto monestakin syystä. Kirkkonummella aloitin lainaamisen itse omalla kirjastokortilla ekaluokkalaisena koululaisena. Olen myös asunut suurimman osan elämästäni Kirkkonummella, joten senkin puolesta kirjastosta tuli tärkeä. Tässä kirjastossa olen istunut lukemattomia tunteja koulupäivien jälkeen odottaen milloin minkäkin harrastuksen alkamista, kun en ole viitsinyt/ehtinyt mennä välissä kotiin. Tämä elämänvaihe oli myös lukutoukkuuteni kulta-aikaa eli olen lainanut Kirkkonummen kirjastosta kaikkein eniten kirjoja kuin mistään muualta. Parhaimmillaan meni monta kirjaa viikossa (esim. Merja Jalon hevoskirjat, Anni Polvan Tiina-kirjat ja Agatha Christien dekkarit). Kaiken lisäksi minusta Kirkkonummen kirjasto on jotenkin tosi kodikas, sopivasti moderni, mutta silti kaunis (ja korkea katto tuo ihanasti avaruutta)!

Tapiolan kirjasto, Espoo  (kirjaston nettisivut)

Kirkkonummelta muutin Espoon Otaniemeen, jossa asuin vuodet 2004-2008, ja tällöin lähin kirjastoni oli Tapiolassa. Tämä on ehkä tylsin kirjastovaihe (ja samalla ankein lukuvaihe) koko elämässäni. Luin todella vähän kirjoja, ehkä jonkun viisi kirjaa vuodessa. Lisäksi Tapiolan kirjasto oli mielestäni todella tympeän hajuton, mauton ja tylsän tavallinen kirjasto ahdistavan mataline kattoineen, eikä se yhtään inspiroinut lainaamaan ja etsimään kirjoja. Muistelen, että siellä jotakin remonttia tehtiin loppuaikoina, joten ehkä tänä päivänä kirjasto on miellyttävämpi!? Sijainti on kyllä kaunis, kun siinä vieressä on kesäisin se suuri suihkuallasalue (näkyy kuvassa kirjaston nettisivuilla).

Oulun kaupunginkirjasto  (kirjaston nettisivut)

Espoosta muutettiin Ouluun ja ensivaikutelma Oulun pääkirjastosta oli taas tuo uimahallimaisuus (esim. sisääntuloaulassa on jostain käsittämättömästä syystä uimahallilaattaa ja virtaavaa vettä, mikä on omiaan lisäämään vaikutelmaa...) Ulkoapäin kirjasto ei ole erityisen kaunis (harmaa betonikuutio), mutta sisältä pidän sen avaruudesta ja väljyydestä, vaikka onkin vähän hallimainen. Olen ollut myös ihan tyytyväinen aineistovalikoimaan (paitsi Harlekiinin paranormaalia romantiikkaa ei edelleenkään ole tarjolla). Kyseisessä kirjastossa asiointi on oikein miellyttävää ja saa mukavasti liikuntaa, kun ravaa kerroksesta toiseen. ;)

Kaijonharjun lähikirjasto, Oulu  (kirjaston nettisivut)

Tämä kirjasto on tullut rakkaaksi viimeisen vajaan vuoden ajan, kun muutin kirjaston läheisyyteen. En ollut aikaisemmin juuri tällaisissa pienissä sivukirjastoissa käynyt. Ennakkoluuloinen mielikuvani niistä on ollut, että ovat sellaisia pieniä kopperoita, joista ei saa mitään lainattua, kun aineistoa on vähän. No, tämä kirjasto on kyllä palvellut niin hyvin, ettei tule enää paljonkaan keskustan pääkirjastossa käytyä. Aineisto on yllättävän suuri ja aina on löytynyt lainattavaa. Kirjaston tunnelma on myös jotenkin mukavan kodikas ja henkilökunta oikein ystävällistä. :) Joka viikko tulee käytyä ainakin kerran ja yleensä mukaan tarttuu kaikkea mukavaa (esim. viimeksi Tessa Grattonin Veritaika, joka vaikuttaa kiinnostavalta).

Tulevaisuus: Sellon kirjasto, Espoo?  (kirjaston nettisivut)

Vuoden päästä olen palaamassa pääkaupunkiseudulle eli tarkemmin sanottuna Espoon Leppävaaraan. Tällöin lähin kirjastoni tulee olemaan Sellon kirjasto. Olen Otaniemen aikana siellä muutaman kerran käynyt, mutta en oikein osaa vielä sanoa mielipidettäni siitä. Se on toki uudehko ja hieno (vähän sellainen steriili), mutta ehkä se vika siinä juuri onkin. Siinä ei ole sitä vanhanaikaista kirjastotunnelmaa, josta niin kovasti pidän. Toisaalta maltan tuskin odottaa, että pääsen taas Helmet-kirjastojen vaikutuspiiriin ja aineistoihin käsiksi... :) (Sitä en niin innolla odota, että myös esim. kirjojen varausjonot pitenevät. Täällä pohjoisessa on tottunut siihen, että kirjan saa aika nopeasti.)

Koska yleinen kehityssuunta näyttää johtavan selkeästi modernimpien, ei niin hiljaisten nuoriso- ja lapsiystävällisten kirjastojen yleistymiseen, niin täytynee vaan alkaa kääntää omat ajatukset ja vähitellen totuttautua tähän uuteen meininkiin. Siihen tuo Sellon kirjasto varmaan hyvin soveltuu.

Mielenkiintoisia ja ihania kirjastomuistoja sekä miellyttäviä kirjastokäyntejä kaikille nyt ja tulevaisuudessa! :)

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito - Kuparisaari 1

Toissapäivänä valitin kirjoitusväsymystä, mutta tänä lauantai-aamuna kirjoitusinto iski, kun muistin kuinka paljon iloa tämä luettujen pinoni päällimmäinen kirja Tähystäjäneito aiheutti, kun sitä tammikuussa luin! Kiitokset vain Marjikselle, jonka blogista tämän kultakimpaleen bongasin. Tähystäjäneito aloittaa nuorille suunnatun Kuparisaari-fantasiatrilogian.

Kirjassa 17-vuotias tähystäjäneito Amaya, Sarmatian purjehtijoiden valtion ruorinaisen ja perämiehen tytär, lähetetään edustamaan maataan kuninkaallisiin hautajaisiin Khalkoksen saarelle. Arvoisa tähystäjäneito saa mukaansa kasapäin hienoja vaatteita Sarmatian mahtia korostamaan ja matroona Krasimiran esiliinakseen. Perillä Khalkoksen saarella Amaya saa lisäksi oppaakseen hovin yrmeän neuvonantajan Miroslavin, joka auttaa häntä tutustumaan Khalkoksen saareen ja sen asukkaisiin.

Pian Amayalle kuitenkin selviää, että hautajaiset eivät olekaan todellinen syy hänen lähettämiselleen Khalkokselle, vaan karmea suunnitelma on punottu hänen varalleen. Lisäksi Amayalle alkaa valjeta, että mikään ei ole sitä miltä aluksi näyttää, ei edes tylsä ja jäykkämielinen Miroslav.

Anneli Kanto ja Terhi Rannela olivat kumpikin minulle ennestään tuntemattomia kirjailijoita, joten en yhtään tiennyt minkä tyylinen kirja olisi luvassa. Ensivaikutelma kirjasta oli, että onpa tosi kaunis kansi ja voi harmi, kun on niin lyhyt kirja. Minulla ei ole tästä Tähystäjäneidosta mitään negatiivista sanottavaa, se osui ja upposi minuun yksinkertaisesti ihan täysillä. Kirja oli kuin ihana raikas tuulahdus, joka jäi mieleen pitkäksi aikaa!

Kirjan parasta antia oli sen huumori ja hyväntuulisuus. Lukiessa huomasin hymyileväni ja hymähteleväni paljon (mm. kaksimielisyyksille sekä kivoille sanonnoille ja sananlaskuille). Kerronta oli eläväistä ja eteni reippaasti. Tähystäjäneito olikin varsin helppolukuinen vähättelemättä yhtään sen tarinaa. Juoni pääsi yllättämään ainakin itseni monta kertaa ja tarina imaisi heti mukaansa kiinnostavuutensa takia. Kaiken keveyden alla käsiteltiin myös vakavampiakin teemoja. (Siitä tulikin mieleeni, että vaikka kirja on suunnattu nuorille, siinä oli paikoitellen aika "rohkeita" juttuja ja jo yllä mainittuja kaksimielisyyksiä, jotka sopivat kyllä omaan makuuni, mutta ihmettelin että sopivatko ihan nuorille lukijoille kuitenkaan.)

Kirjassa oli myös hieman romantiikkaa, mutta se ei ollut mitenkään pääosassa eikä liian siirappista, mikä oli kivaa vaihtelua. Kirja jäi oikein kutkuttavaan kohtaan, joten jään suurella mielenkiinnolla odottelemaan jatkoa. Ja jos en ole vielä kehunut tarpeeksi, niin lisätään vielä tämä: kirjassa oli mukavan lyhyet luvut, joten se oli helppo jättää kesken, jos tarve vaati ja lisäksi luvut olivat nimettyjä, mistä pidän aina!

Tähdet: 5 (!)

Muok. 27.10.2017: Luin kirjan uudelleen viiden vuoden tauon jälkeen ja kyllä vain upposi yhtä hyvin kuin viime kerrallakin! Sittemmin olen ottanut mukaan arvosteluihin myös tähtiluokituksen ja pitkään mietin annanko Tähystäjäneidolle 4,5 vai 5. Täydet pamahti! 

Näyte sivuilta 12-13:

    "Amaya seurasi matroonaa heidän yhteiseen hyt-
tiinsä kannen peräosaan. Krasimira viittasi laivatyt-
töä tuomaan hyttiin ämpärillisen seisonutta ja pahan-
hajuista vettä. Amaya nyrpisti nenäänsä ja Krasimira
huokasi.
    - Muuta ei ole, hän sanoi, kastoi pyyhkeen veteen ja
ojensi Amayalle, joka kaipasi lämmintä, hyväntuoksuis-
ta kylpyä mutta alkoi puhdistaa itseään pyyhkeellä.
    Oli kuin Krasimira olisi lukenut tytän ajatukset.
    - Viikko ilman kylpyä, mikä kärsimys! hän huu-
dahti. - No, hölväämme yllesi ruusuvettä. Sitä paitsi
khalkkidit eivät pahasti perusta puhtaudesta. Muista
ettet ole huomaavinasi, jos he tuoksuvat... miten sen
nyt sanoisi, epäedulliselle.
    - Siis haisevat pahalle, Amaya täsmensi.
    - Sinun kannattaa varautua siihen, että juhla-
aterialla he saattavat laskea ilmaa. Sekä ylä- että ala-
päästään. Sitä pidetään kohteliaisuutena ja kiitoksena
herkullisesta tarjoilusta, Krasimira sanoi.
    Amaya tirskahti.
    - Pitääkö minunkin röyhtäillä ja piereskellä kii-
tokseksi ruuasta?
    Krasimira mulkaisi tyttöä moittivasti."

Kanto, Anneli & Rannela, Terhi: Tähystäjäneito

Karisto, 2011, 237 sivua, ISBN 978-951-23-5450-4

Kuparisaari-trilogia:

1. Tähystäjäneito

2. Korkea puoliso

3. Kapinallinen

Lisätietoa: Kirja Kariston sivuilla, Kuparisaari-trilogian blogisivut, Anneli Kanto Wikipediassa ja Terhi Rannela Wikipediassa

Blogeissa: Kirjamielellä, Saran Kirjat, Yöpöydän kirjat, Jossun lukupäiväkirja, Sivujen välissä

Oli muuten mielenkiintoista huomata, kuinka eri mieltä kirjabloggarit tästä kirjasta voivatkaan olla ja miten erilaisiin asioihin ihmiset ylipäätään kiinnittävät lukiessa huomiota. :)

Kirjoitusväsymystä

Heippa hyvät blogini lukijat!

Blogini on viettänyt hiljaiseloaan kohta kaksi kuukautta. Koin tarvetta kertoa, että minä ja blogini olemme edelleen hengissä ja vakaa aikomukseni on saada Kirjaretket heräilemään kevättalviuniltaan tässä lähiaikoina. :)

Syynä blogini hiljaisuuteen on ollut yksinkertaisesti pieni kirjoitusväsymys ja sairastelu, jotka ovat vaivanneet viime viikkoina. Opinnot ovat vieneet oman osansa jaksamisesta ja se on heijastunut myös lukemiseeni. Tajusin juuri, että tänä vuonna on tullut luettua lähinnä nuorten romanttissävytteisiä scifi- ja fantasiakirjoja. Selkeästi on ollut tarvetta saada kunnon vastapainoa normiarkeen. ;)

Tällaisia kirjoja olen lukenut tammi-helmikuussa ja ne odottavat nyt siis kirja-arvion tekemistä:

Tällä hetkellä olen lukemassa Frank Herbertin Dyyniä, Cassandra Claren Luukaupunkia ja George R. R. Martinin Valtaistuinpeliä. (Koska siis yksi kirjahan ei kerrallaan riitä, vaan pitää olla vähintään kaksi vaihtoehtoa eri tunnetiloihin... ;) Dyyni on scifi-haasteen maaliskuun kirjani, Luukaupunki taas edustaa kevyenä pokkarina matka- ja nukahtamislukemistani ja Valtaistuinpeliin tartuin vähän aikaa sitten tv-sarjan innoittamana ja ihastuttamana!

Lämmin kiitos muuten teille, jotka olette vierailleet blogissani kuluneiden kahden kuukauden aikana, vaikka en ole kirjoittanut mitään uutta. Tuntui aivan mahtavalta, että tällaisella kirjablogistanian untuvikolla on lukijoita hiljaiselosta huolimatta!