Mari Jungstedt: Saaren varjoissa - Gotlanti 3

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa - Gotlanti 3

(Den inre kretsen, 2005)

Suomentanut Leena Peltomaa

Otava, nid., 2009, 381 sivua, ISBN 978-952-239-026-4

Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvasta informatiivisesta dekkarisarjasta on tullut yöpöytäni vakiolukemistoa. Saaren varjoissa -kirjassa seurataan arkeologisia kaivauksia ja käsitellään rituaalimurhia. Rituaalimurha-aihe on mielenkiintoinen, mutta samalla myös aika vastenmielinen. Jungstedtin kirjoitustyyli on kuitenkin sisäsiistiä, joten näissä kirjoissa ei yleensä herkutella millään veren roiskumisilla tms. Tässäkin osassa, kuten edellisessä, käsitellään poliisin ja median suhdetta ja tasapainoillaan näiden kahden työn onnistumisen välillä.

Väliavautuminen: Sarjan kirjojen takakansitekstit ovat muuten olleet ainakin tähän mennessä uskomattoman epäonnistuneita. Joko niissä paljastetaan juonesta aivan liikaa tai sitten juonesta annetaan harhaanjohtava kuva. Olenkin nyt jättänyt takakannet suosiolla lukematta, jotta lukukokemus ei menisi ihan pilalle. On kyllä ärsyttävää!

Takaisin asiaan... Tarina alkaa siitä, kun pikkutytöt löytävät maastosta irrallisen hevosen pään ja vähän myöhemmin eräs arkeologian opiskelija murhataan. Komisario Knutas työryhmineen saa taas tämän karmivan arvoituksen selvitettäväkseen. Lisäksi kirjassa vierailee sarjan edellisestä osasta tuttu krp:n hauska komisario Kihlgård, jolla on sukset ristissä Knutaksen kanssa vähän väliä (ja joka kutsuu Knutasta Knutteksi tämän suureksi ärsytykseksi ;). Näiden kahden välinen suhde ja keskinäinen sanailu oli viihdyttävää seurattavaa.

Myös toimittaja Johan Berg seikkailee tässäkin osassa. Gotlantiin on avattu paikallistoimitus, johon Johan on saapunut Tukholmasta työskentelemään vakituisesti. Emma, johon Johanilla on ollut suhde, on eronnut miehestään ja odottaa lasta. Johanilla on suuret odotukset parin yhteiselämän alkamiselle, mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Johanin ja Emman kautta kirja käsittelee mm. vauvaperheen elämää, uskottomuutta ja masennusta.

Merkillepantavaa Jungstedtin kirjoissa on, että murhaajat eivät tunnu koskaan olevan pelkästään pahoja, vaan herättävät aina myös sympatiaa. Jungstedtin filosofiana tuntuu olevan, että kukaan ei ole paha syntyjään, vaan murhaaja on itse ensin kokenut jotain pahaa elämässään tullakseen sellaiseksi kuin on. Ehkä kauheudet on näin helpompi hyväksyä tai ymmärtää?

Saaren varjoissa oli hyvä dekkari, se piti otteessaan alusta asti, eikä tylsiä vaiheita ollut!

Tähdet: ***1/2 (Luettu 30.1.2014)

Gotlanti-sarja:

1. Kesän kylmyydessä (2006) - Den du inte ser (2003)
2. Meren hiljaisuudessa (2007) - I denna stilla natt (2004)
3. Saaren varjoissa (2008) - Den inre kretsen (2005)
4. Muurien kätköissä (2009) - Den döende dandyn (2006)
5. Aamun hämärissä (2010) - I denna ljuva sommartid (2007)
6. Kevään kalpeudessa (2011) - Den mörka ängeln (2008)
7. Hiljaisuuden hinta (2012) - Den dubbla tystnaden (2009)
8. Vaarallinen leikki (2013) - Den farliga leken (2010)
9. Neljäs uhri (2014) - Det fjärde offret (2011)
10. Den sista akten (2012)
11. Du går inte ensam (2013)

Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja

Robert Kirkman: The Walkind Dead - Ensimmäinen kirja

Piirtäjät Tony Moore (1.luku), Charlie Adlard (2.luku), Cliff Rathburn

(Walking Dead 1-12, Image Comics Inc., 2004)

Suomentanut Antti Koivumäki

Egmont Kustannus, 2012, ISBN 978-952-233-572-2

Kun The Walking Dead -televisiosarja saapui Suomeen, se oli minulle rakkautta ensisilmäyksellä. Olen viime vuosina alkanut innostua enemmän ja enemmän zombi-elokuvista ja tämä tv-sarja mielestäni erottui vaihtelevanlaatuisesta joukosta kirkkaasti edukseen! Juoni on rautaa, hahmot mielenkiintoisia ja tapahtumat erittäin tunteitaherättäviä. Olikin luonteva jatkumo sarjan "faniudelleni", että tarttuisin seuraavaksi näihin Robert Kirkmanin sarjakuviin, joihin tv-sarja perustuu.

Kokemukseni sarjakuvista on olematon. Jossain vaiheessa luin nuoruudessani lähes kaikki Tintti-kirjat ja Aku Ankkoja olen lukenut aina, mutta siinä se sitten onkin. Täytyy tunnustaa, että varmasti pieni osa minusta on pitänyt sarjakuvia ehkä vähän lapsellisina ja jotenkin huonompana kirjallisuutena tms., vaikka tiedän myös aikuisille suunnattuja vakavammin otettavia sarjakuvia olevan olemassa. Näiden hölmöjen ennakkoluulojeni takia olikin mielenkiintoista nähdä, että miltä näin aikuisiällä sarjakuvan lukeminen maistuisi.

Juoni lyhyesti: The Walking Deadin tarina alkaa siitä, kun poliisi Rick herää koomasta sairaalan sängyssä ja huomaa helvetin päässeen irti. Kaikki muut ihmiset ovat kadonneet, kuolleet ja/tai muuttuneet verenhimoisiksi zombeiksi. Rick pakenee sairaalasta ja lähtee etsimään vaimoaan ja poikaansa toivoen näiden olevan vielä hengissä.

Ensimmäinen pettymykseni ihmetykseni oli, että piirrokset olivatkin mustavalkoisia eikä värien iloitulitusta kuten aiemmin olin tottunut. Tarinan edetessä olin erittäin iloinen tästä asiasta. Mustavalkoisuus sopi aiheen synkkyyteen erinomaisesti, enkä olisi välttämättä halunnutkaan nähdä kaikkea tarinassa lentävää verta ja suolenpätkiä värillisenä... Piirroksissa oli kivasti hyödynnetty sivunkääntämistä. Muutaman kerran tuli kunnon shokki, kun seuraavalla sivulla tapahtuikin jotain kamalaa, jota ei yhtään osannut odottaa. Kerrassaan mahtava tehokeino!

Pidin todella paljon Tony Mooren piirroksista kirjan ensimmäisessä luvussa. Ne olivat taiteellisia, paikoitellen vaikuttavia ja hyvin piirrettyjä kuvia. Pettymykseni olikin suuri, kun piirtäjä vaihtui toisessa luvussa, jolloin hahmojen piirteistä mielestäni katosi kaikki persoonallisuus. Sääli. Kirjan lopussa oli muuten kivoja ekstroja, nimittäin Mooren piirtämiä luonnostelukuvia ja hienoja värillisiä "klippejä" joistakin kohtauksista.

Kirkmanin zombit ovat mukavia. Tarkoitan siinä mielessä, että ne eivät ole liian nopeita ja pelottavia (kuten esim. elokuvassa 28 viikkoa myöhemmin, hui yök!), vaan laahustavat hassuja ääniä päästellen suhteellisen hitaasti eteenpäin. Ja ne ovat myös tapettavissa aika helposti päähän kohdistuvalla iskulla. Ihmisillä on siis oikeasti mahdollisuus päästä pakoon ja selviytyä. Walking Dead-sarjakuvien jännitys ja kauhu tuntuukin perustuvan zombien lisäksi jopa enemmän ihmisten välisiin jännitteisiin ja ihmisen omaan pahuuteen.

Pidin tarinan juonesta todella paljon ja luinkin kirjan alusta loppuun ahmimalla yhtenä iltana! The Walking Dead ei ole pelkkää jännittävää toimintaa ja kauhua, vaan siinä on myös syvällistä sanomaa, mikä herättää tunteita. (Tämä vielä korostuu sarjan edetessä, minkä voin nyt jälkeenpäin todeta!) Juonikoukkuja jäi houkuttelevasti auki, joten seuraava osa lähti heti kirjastosta lainaan...

(Ps. Tv-sarja on näköjään ollut aika uskollinen tälle sarjakuvaesikuvalleen ainakin näiden kahden ensimmäisen luvun osalta. Toki puolin ja toisin on lisätty/poistettu hahmoja ja tapahtumia tai hahmoja on muutettu. Erityisesti ikävöin tv-sarjan suosikkihahmoani, Darylia, jota tästä sarjakuvasta ei löytynyt. Nyyh.)

Tähdet: ***** (Luettu 26.1.2014)